Kasino

Nettikasinoiden maksutapojen uhat ja mahdollisuudet

2000-luku tuo tullessaan niin kasinoiden kuin myös monipuolisten maksutapojen kehittymisen. Perinteisenä pidetty kortilla maksaminen ei ole enää ainoa vaihtoehto eikä vain yhden valuutan varassa tarvitse rahojansa siirrellä. Mitkä ovat asiakkaan näkökulmasta katsottuna parhaimmat maksutavat? Entä mitä tulisi ottaa huomioon tarkasteltaessa maksutapojen moninaisuutta?

 

Bittiavaruuden koukerot voivat olla yllättäviä sekä helposti huomaamattomia. Kasinoiden solmiessa sopimuksia erilaisten maksutapoja tarjoavien tahojen kanssa on erityisen tärkeää huolehtia tietoturvallisuuden ajantasaisuudesta. Pienikin huolimattomuus voi koitua äkkiä kohtalokkaaksi, sillä rahaliikenteen ympärillä olevat suojamuurit on hyvä rakentaa perusteellisesti.

 

Kun varsinkin uudet, perustusvaiheessa olevat casinot pohtivat maksutapojensa monipuolisuutta, on hyvä kyetä ymmärtämään asiakkaan omaa rahakäyttäytymistä. Siinä missä toinen arvostaa nopeutta ja e-lompakon kautta rahan tallettamista, voi toinen olla ainoastaan pankkikortin käyttämisen kannalla. Asiakkaan omaksumat sekä pitkään käytetyt maksutavat kulkeutuvat monesti palvelusta toiseen.
Tarkastelussa on hyvä huomioida ainakin maksutapojen nopeus, mahdolliset käsittelykulut, helppous, rahan seuraaminen, sen kontrollointi sekä mahdolliset palveluiden käyttökustannukset. Maksupalveluntarjoajan ja kasinoiden tulisi keskenään muodostaa vahva köynnös, johon asiakkaan on helppo tarttua.

 

Tarkastelussa ei välttämättä ole vain se, mitä maksutapoja kasino ottaa osaksi palveluitaan. Myös itse palveluntarjoajan oma imago sekä ulospäin tuotu info ovat tärkeässä asemassa asiakkaalle.
Transaktioiden tulee siis tapahtua tietyn vaatimusten mukaisesti, joista ei ole ihan helppoa alkaa joustamaan.  Pelipaikan valinta voi olla myös ratkaisevasti kiinni juuri oikeanlaisen maksutavan löytymisessä.

 

Uhkien kohtaaminen

 

Erilaiset kyberhyökkäykset ja tietojen ajautuminen kolmansien osapuolten pariin on varmasti yksi aikakautemme suurimmin kasvavista tietosuojauhkista. Kasinoiden asiakaskunnan vaihdellessa tuhansien ja satojen tuhansien käyttäjien välillä on loppuun asti hiottu turvallisuus kaiken a ja o. Palvelinten kautta tapahtumat tietoturvamurrot voivat olla kasinoille suurikin haaste estää. Tietosuojarikosten tekijöiden näkymättömyys sekä jäljittämättömyys voi aiheuttaa lähes mahdottoman tilanteen tietomurron selvittämisessä. Kasinon ja maksupalvelutarjoajan tuleekin pystyä luomaan asiakkaalle lupaus virheettömästä omien henkilötietojen sekä rahaliikenteen suojauksesta.
Maksutavan valintaan voivat tapojen lisäksi vaikuttaa myös kokemukset, joten varsinkin uusilla palveluntarjoajalla on haasteita luoda vahvan sekä turvatun käyttäjäkokemuksen kuvaa.

 

Vaikka nähtävissä on paljon tietosuojaan liittyviä uhkia, mukana on myös sitäkin enemmän mahdollisuuksia. Nettikasinoiden ollessa auki ympäri vuorokauden, mahdollistaa siihen yhdistetyn laadukkaan maksutavan valinta erinomaisen pelikokemuksen. Nopeus, eri valuutoilla rahan tallettaminen ja kotiutus, eri laitteilla ja bitcoineilla tapahtuva rahaliikenne antavat asiakkaalle vapautta, helppoutta sekä kokeilemisen mahdollisuuksia. Kärkipaikoista taistelevat maksutapojen tarjoajat ovat löytäneet paikkansa monien tunnettujen sekä suosituimpien kasinojen palveluihin.

 

Laadukkaan kasinon kautta omien maksupalveluvaihtoehtojen tarjoaminen luo uutta asiakaskuntaa, nostattaa yrityksen luotettavuutta sekä auttaa kehittämään palveluita eteenpäin. Yritysten kannattaakin näin ollen myös panostaa asiakaspalvelun laatuun ensiluokkaisen hyvin, joka tukee hyvien palveluiden tarjontaa.

 

Suosituimmat maksutavat

 

Kaikkien tuntema Klarna on erittäin tunnettu maksutapa ja sitä käytetäänkin lähestulkoon jokaisessa nettikaupassa. Onneksi myös moni nettikasino on nostanut Klarnan osalta päätään ja päättänyt ottaa tämän kyseisen maksutavan käyttöönsä.
Klarnan maksuvaihtoehdon avulla käyttäjä voi tallettaa rahaa tililleen ja maksaa laskun myöhemmin.

 

Tekstiviestitalletuksen avulla voi tehdä puhelimen kautta talletuksen mobiilikasinossa. Tekstiviestitalletuksessa on vaadittua lähettää tekstiviesti sekä tunnistautua sen avulla, jonka jälkeen pelaajalla on hyväksytty rahasumma siirrettynä pelitilillänsä.

 

Neteller, no kaikkihan sen nyt tietävät! Tämä maksupalvelun jättiläinen on yksi tunnetuimmista sekä myös käytetyimmistä nettilompakoista tämän päivän palveluntarjoajissa. Netellerin toiminta on pohjautunut hyvin samoihin uomiin kuin esimerkiksi PayPal- ja Skrill-nettilompakot. Voit tilata maksukortin omalle pankkitilillesi, jolloin Netellerin nettilompakko toimii myös käytännössä kuten mikä vain kotimainen pankkitilisi.

 

Jos etsit luotettavaa ja nopeaa mobiilimaksupalvelua, kannattaa tutustua Zimpler-nimiseen maksupalveluun. Se on äärettömän helppo ottaa käyttöön ja sen kautta voit siirtää rahaa puhelimesi kautta monelle suomalaiselle nettikasinolle.

Trustly puolestaan on lunastanut paikkansa todella nopeana ja sujuvana rahansiirtomenetelmänä netissä.

Näiden oheisten maksutapojen sekaan mahtuu tietenkin tavalliset pankki- sekä luottokorteilla tallettaminen, tilisiirrot sekä monet muut e-lompakot.

 

Kannattaakin rauhassa tutustua ainakin kyseisten yritysten maksuvaihtoehtoihin. Parhaimmillaan asiakas voi haluta kokeilla useaa eri vaihtoehtoa ja näin löytää juuri itselleen oikeanlaisen tavan hoitaa rahaliikenteen kulkua. Maksupalveluiden käyttäminen on jokaiselle kuin oma henkilökohtainen käyntikortti, näin ollen omista varoistaan huolehtija kannattaa valikoida huolella.

Most read

Load more